suomeksiin English

Työ

Helena ja Tapio palasivat takaisin Etiopiaan elokuussa 2004. Tällä kertaa sijoituspaikkana on Aira, 520 km pääkaupungista Addis Abebasta länteen. Airasta käsin on tarkoituksena tehdä seurustelu-, avioliitto- ja perhekasvatustyötä Etiopian Evankeelisen Mekane Yesus kirkon läntisten hiippakuntien alueella. Työn kohteena ovat erityisesti nuoret ja nuoret perheet.

KirkostaElokuusta 2004 toukokuuhun 2005 he olivat Addis Abebassa oromon kielen kielikoulussa.

1. Avioliiton hoitamisesta

Nykyään avioliitot hajoavat. Miksi? Eräs suuri syy on se, että ei ole noudatettu tekijän antamia käyttöohjeita. Tekijä, siis ihmisen luoja on Jumala ja hän antoi ohjeet kuinka tulee elää. Ei vapaasti ja villisti kuin eläimet, vaan "mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa" (1.Ms.2:24)

Jumalan luoma perusyksikkö on miehen ja naisen muodostama liitto. Kuitenkin, koska meidät on luotu erilaisiksi ja olemme langenneita ihmisiä, tämä liitto ei toimi automaattisesti, vaan sitä on hoidettava. Sen eteen on tehtävä työtä. Onhan autokin huollettava joka vuosi. Jokainen autonomistaja joutuu joka vuosi varaamaan autonsa huoltoon rahaa, jos ei muuhun niin ainakin öljynvaihtoon. Auto on vain mekaaninen kone, josta me pidämme näin huolta ohjekirjan ohjeiden mukaan.

TapiojamiesMeidän avioliittomme on paljon arvokkaampi kuin hienoinkaan auto. Sen varassa perheemme ja lopulta koko yhteiskuntamme seisoo tai kaatuu. Helposti kuitenkin ajattelemme, että näin tärkeä asia toimii automaattisesti ilman huoltoa. "Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa" -tyylillä. Kuinka monelta itkulta vältyttäisiin, jos jokainen aviopari ajaisi kerran vuodessa vuosihuoltoon. Yhteiselämä sujuisi paljon pehmeämmin, kun öljyt olisi vaihdettu.

Avioliiton vuosihuolto ei tarkoita aviopuolison vaihtamista uuteen. Liian usein ja helposti koetetaan sellaistakin keinoa ajan tavan mukaan. Vuosihuolto voisi pitää sisällään mm. seuraavia asioita:

Opitaan ymmärtämään ja hyväksymään se, että Jumala on luonut meidät erilaisiksi, mieheksi ja naiseksi. Ei puolisoni olekaan minun kiusallani tuollainen, vaan hänet on luotu sellaiseksi Kun erilaisuus opitaan hyväksymään, siitä tulee avioliiton rikkaus, eikä se ole enää sen hajottava tekijä.
Meillä on myös erilaiset tarpeet.
Meidän pitää oppia kommunikoimaan, viestittämään asioita puolisollemme ymmärrettävällä tavalla ja myös kuuntelemaan, mitä hän haluaa sanoa.

Eri puolilla Suomea järjestetään eripituisia luentoja, kursseja, viikonloppu tapahtumia ja leirejä tällaista vuosihuoltoa varten. Tällaisia järjestäviä tahoja ovat mm. seurakunnat, perheasiainneuvottelukeskukset, eri järjestöt esim. Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto, Kansanraamattuseura, NMKY, Vapaakirkko ja Iso Kirja. Tietoja näistä löytyy eri ko. kotisivuilta. Kataja ry on julkaissut yhteenvedon ev.lut. kirkon sisällä järjestettävistä tapahtumista.

Huoltoa voi myös suorittaa opiskelemalla tai lukemalla asiasta. Kirjallisuutta löytyy runsaasti ihan tavallisista kirjastoista. Tässä mukana tulee eräs kirjaluettelo, minkä avulla pääsee hyvään alkuun. Ainakin NMKY:ltä saa tilata avioliittoleirimateriaalia myös kirjallisena tai äänitteinä..

Nyt vain tarvitaan yhteinen päätös. Me alamme huoltaa liittoamme. Jos se ei meiltä kahdestaan onnistu, niin voi pyytää ystäväparia mukaan ja opiskella yhdessä. Joku viikonloppu tapahtuma tai leiri onkin jo sitten sellainen perushuolto, mikä kannattaa tehdä aina silloin tällöin.

2. Avioliittokoulutus

Harva osaa ajaa autoa syntymälahjana! Pelkkä rakkaus autoja kohtaan ei anna ajotaitoja. Liian usein kuvitellaan rakastumisen/rakastamisen riittävän avioliiton perustamiseen. Avioliiton onnistuminen ei koskaan ole automaatio, siihenkin tarvitaan koulutusta. Enää ei riitä sananlasku: "Kyllä kivi kiveä hioo" avioliittokoulutukseksi. Hyvä perustieto vastakkaisen sukupuolen erilaisista tarpeista ja tavoista kommunikoida, taustaeroista, puhumattakaan kulttuurieroista on erittäin tarpeellista jo ennen avioliiton solmimista.

LastenhoitajaErityisesti nuoret hakeutukaa avioliittokoulutukseen! Vaatikaa oman seurakuntanne papistolta tai muilta viranomaisilta tietoja, tai ainakin ohjausta kestävästä avioliittomallista. Yhteiskunnassamme koulutukselle, osaamiselle, kaikenlaiselle tiedolle ja taidolle, kuten esim. elämisen taitojen kehittämiselle, pannaan erittäin suuri painoarvo. Samalla kun ihmissuhdetaitoja, erikoisesti työ- ja perhe-elämässä yritetään kehittää ja parantaa, on eräs elämämme osa-alue lähes täysin laiminlyöty. Kaikkeen muuhun vaaditaan mahdollisimman korkealuokkaista osaamista, mutta parisuhdetaitoihin ennalta ehkäisevästi ei ole juuri minkäänlaista koulutusta saatavissa.

Vasta aivan viime aikoina on Suomessakin aloitettu jonkinasteista esikoulutusta avioliittoja varten. Mitään yhtenäistä, jossain päin jatkuvasti annettavaa koulutusta ei ole vieläkään saatavilla, mutta yllä olevista lähteistä voi saada eri puolilla Suomea mahdollisesti annettavista luento- tai kurssimuotoisista tapahtumista. Kansainvälisesti ehkä tunnetuin avioliiton esikoulutusta antava järjestö on Marriage Savers USA:ssa. Heillä on jo useamman vuoden kokemus onnistuneista avioliittoon kouluttamisohjelmista joiden seurauksena avioerotilastot koulutusta antavilla paikkakunnilla ovat radikaalisti muuttuneet positiiviseen suuntaan. Heidän nettisivuiltaan voit saada englannin kielistä tietoa asiasta: marriagesavers.org